top of page

Raptyöpaja
Tulva ry

Raptyöpaja Skilli-projektissa pilotoidaan toimintaa, jossa yhdistetään rap-kulttuuria, nuorten omaa harrastuneisuutta ja mediatuotantoa. Toiminnalla mahdollistetaan Tulva ry:n tukemana 15–29-vuotiaille oululaisille tilaisuus päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan yhdessä muiden ryhmäläisten kanssa taideprojektia, jossa käytetään sanataidetta sekä mediatuotantoa.

 

Tulva ry:llä on laaja-alainen historia tapahtumajärjestäjänä sekä mediapalveluiden toteuttajana. Yhdistyksen aktiiveihin ja verkostoihin kuuluu tapahtumatuotannon, kulttuurin ja nuoriso-ja vapaa-ajan ohjauksen ammattilaisia.

Skilli-projektin tavoitteena on tuottaa sanataidetta sekä taltioida projektista valmistuva kappale. Musiikki, media ja yhteisöllisyys kulkevat projektin jatkuvana teemana ja nuorilla on mahdollisuus oman motivaation mukaan ottaa vastuuta sellaisissa tehtävissä, joihin heillä on kiinnostusta. Konkreettinen toiminta on taideprojektin rakentamiseen liittyvät tapaamiset Telakka mediatalon tiloissa. Tapaamisissa keskustellaan toteuttajanuorten kanssa sen kerran aiheesta, joka valitaan paikan päällä yhdessä. Toimintapäivinä kirjoitetaan yhdessä valituilla menetelmillä sanataidetta ja taltioidaan projektista valmistuva kappale.

Projekti on päättynyt.

Lataa Raptyöpaja -menetelmäkuvaus tästä (avautuu uuteen välilehteen)

Seuraa Tulva ry:tä Instagramissa: @tulvaklubi 

 

 

Raptyöpaja vastaa teemoihin Digielämys - digitaalisen median ja teknologian uusi hyödyntäminen sekä Digikuiskaajat - Toimintamalli digiosaamisen hyödyntämiseksi

Lisätietoja voit kysyä Peliliikkeen työntekijöiltä tai vastuuhenkilöltä: Jere Rönkkömäki jere@tulvamedia.fi.

peliliike-kuva3-green.jpg
tulvamedia+logo+vector.png
bottom of page